1-vuotispäivänsankari

Olen pakahtua onnesta, rakkaudesta ja ylpeydestä, kun oma ihana tyttömme on 1-vuotias!

Ensimmäisenä juhliin tulivat kummit. Tässä Unna menee aluksi kummitädin luo turvaan uusia vieraita: ystävääni Anna K:ta perheineen.

Kummipoika leikkii isäni tekemällä autolla

Unna hengähtää

Anna K:n poika, meidän kummipoikamme, on Unnasta ihan älyttömän cool. Unnalla oli selvästi huippuhauskaa, kun hän seurasi pojan tekemisiä ja juoksi tämän perässä niin kovaa kuin pääsi.

 Ihan vielä Unna ei osannut puhaltaa kynttilää. Autoin.

Kakku oli superihana valkosuklaa-vadelma -kakku Kakkugalleriasta. Suosittelen lämpimästi.

Unna sai joulu- ja synttärilahjaksi tosi paljon ihania vaatteita! On lohduttavaa, kun edelliset vaatteet jäävät pieneksi, uusia ihania onkin tullut sopiviksi. Lupaan tehdä niistä postauksen, kunhan ennätän.

Mummin työpaikalla

Kävin leffassa Anna K:n kanssa katsomassa Twilightia. Unnan mummin työpaikka on ihan Tennispalatsin vieressä ja äitini ainoana toimistolla, joten Unna pääsi sinne hoitoon siksi aikaa. Hauskaa oli. Minäkin kävin juomassa siellä kahvit.

Kova meno koko ajan!

Äidin kanssa malttoi piirtää vain hetken.

Kaikkea jännää piti käydä tsekkaamassa.

Hymy

Unna on varmaan meidän perheen reippain. Hän osaa jo kiivetä itse ylös liukumäkeenkin. Hän osaa myös kiivetä sängyltä alas ja eilen ekaa kertaa ylös sängyllekin!

Joululahjahattu päässä

Tapaninpäivänä ei kauhean talvista ollut. Kahden ylilumisen talven jälkeen osaan kaivata lumen valkeutta.

Itse olen niin väsynyt, etten jaksa oikein bloggaillakaan.

Viime vuonna tähän aikaan olin yhtä väsynyt, mutta täynnä onnellista jännitystä. Unna syntyisi kohta!

Tämä olikin viimeinen kuva minusta ja Antista ennen kuin hän syntyi.

Aiomme pitää Unnalle pienen pienet synttäritkin..

Pieniä jouluvalmisteluja

Olen tehnyt ihan pieniä jouluvalmisteluja. Rakastan joulua, mutta minusta joulun tunnelman saa ihan pienelläkin määrällä koristeita.

Olohuoneen ikkunoissa on joulupalloja.

Keittiön pöydällä on amaryllis.

Leivoin lahjaksi erikoispipareita, kaikille oman muotoisia. Tämä pipari olisi mennyt Akun äidille, mutta "jouduin" syömään sen itse. Missään ei varoitettu, että punainen koristegeeli ei kovetu. Toinen pipari tarttui Akun hattuun ja se meni ihan pilalle. Piparini siis menivät pipareiksi. Muun muassa siskolleni ideoima piparitalli jäi nyt tekemättä.

Tietenkin olen käynyt pikkuneidin kanssa jouluostoksilla. Hän on niin suloinen punaisissa asusteissaan. Hän myös itse toi minulle punaiset, vaikeammin puettavat kengät, vaikka olin ottamassa pinkkejä. Osaakohan hän jo todella haluta asusteen sävy sävyyn?! Hih.

Minulle tärkein koriste on keittiön ikkunassa roikkuva joulutähti.  Kun palaan kotiin, se toivottaa jo kaukaa minut tervetulleeksi kotiin. Se tuo myös valoa tähän pimeyteen. (Nyt tosin on vähän lunta maassa.. I'm dreaming of a white Christmas..)


Ihanaa joulun odotusta! Kohtahan se jo on!

Juhlasalaisuuksia

En ole kirjoitellut juuri blogiin, koska on ollut niin paljon salaisuuksia... Osa liittyy tietenkin joulujärjestelyihin, muttä yksi mieltäni kihelmöinyt salaisuus paljastettiin viime lauantaina.

Rakas ystäväni täyttää 30 vuotta, mutta ei oikein ollut innokas juhlimaan asiaa. Minä kuitenkin olin, joten Himoshoppaaja -kirjoista inspiroituneena aloin kehitellä ajatusta yllätysjuhlista. Ehdotin ideaa hänen miehelleen, joka oitis lähti toteuttamaan sitä. Meitä molempia jännitti a) onnistuuko yllätys ja b) miten se otetaan vastaan. Ystäväni on äärimmäisen skarppi ja arvaa yleensä kaikki lahjatkin, joten jouduimme olemaan kieli keskellä suuta. Yllätys olikin sitten niin iso, ettei sanaa aluksi meinannut tulla.

Yllättynyt sankari saapuu ravintolaan

Kysyimme, oliko ystäväni epäillyt mitään. Lähtiessä lausuttu "Olisi syytä laittaa vähän meikkiä" -kommentti oli herättänyt pieniä epäilyksiä, mutta mitään isoja juhlia hän ei silti ollut osannut odottaa.

Ystäväni mies järjesti juhlat, minä kirjoitin 7 päivää -lehti henkistä 30 vuotta -lehteä ystäväni elämän varrelta. Lehden tekoon osallistui paljon ihmisiä. Blogin kirjoittamisen sijaan luovuuteni suuntautui siis sinne.

Salaisuudet julki!

Juhlat olivat todella hauskat! Unnaa ei valitettavasti oikein viitsinyt ottaa mukaan, mutta vanhempani hoitivat häntä meillä kotona. Olisin viihtynyt vaikka jatkoille asti, mutta hurautimme taksilla Unnan nukkumaanmenoajaksi kotiin.

Unna oli tainnutkin kaivata jo minua ja isäänsä. Heti kun hän näki meidät, naama levisi valtavaan hymyyn. Ja sitten oli pakko saada olla sylissä. Annoin Unnan nukahtaa viereen. Ei se niin kamalaa ollutkaan palata juhlista ajoissa..!

Halipupu

Hammas

Olen ennustellut Unnan ekan hampaan tuloa jo vaikka kuinka kauan, mutta sitä ei vain kuulunut. Kun kävimme korvan takia lääkärissä, kyselin samalla takarajaa hampaitten tulolle. "Ei kai sellaista ole. Enkä tiedä, kellä ne eivät olisi aikanaan tulleet", lääkäri vastasi lohduttelevasti.

Tänään se sitten vihdoin tuli Unnallekin - ensimmäinen hammas! Siskonikin oli sopivasti kylässä todistamassa tapahtumaa. Olin näkevinäni Unnalla jotain valkeaa suussa ja luulin sen olevan jotain kiellettyä. Aloin kaivaa sitä suusta pois. Ei sitä pois saanut, koska se oli se hammas! Unna ilahtui, kun torujen sijaan saikin äidin riemuitsemaan.

Ihana hammasharja

Eka hammas on nyt sitten ylhäällä edessä vasemmalla. Unna pääsi pesemään sitä jo tänään. Hammasharja oli Unnasta niin ihana, ettei Unna olisi siitä hevin luopunut.

Pikkupotilas

Unnalla on korvatulehdus. Jotenkin sen tiesi, vaikka Unna ei ole ollut kauhean itkuinen eikä mitään sellaista. Ihan kauheasti vaiva ei menoakaan haitannut, mutta jätin silti eilen menemättä vauvakahvilaan. Olin tosin jo valinnut Unnalle asun vähän pikkujouluhenkeen, joten otin asusta sitten kuvia tänne.

Heti kun on puettu, Unna käy laittamassa koneen päälle.

Eteisestä Unna löytää pienet kehykset. Niissä oli akvarellinäyttelyn teosten nimet.

Unna on tohkeissaan löydöstään.

Siis vähäx cool!

Meillä on vihdoin uudet vaatehuoneen ovet. Unnakin osaa avata ne ja laittaa vaatehuoneeseen tavaroita.

Minusta on parempi, jos Unna laittaa tavaroita taaperokärryihin, niin kaikki ei katoa.

Sukkahousut on saatu Rositalta, mekko on se KapAhlin alennusmekko ja neule on kirppislöytö: Ralph Laurenia 7 eurolla, ihan uuden veroisena!

Schnii shnaa schnappi...

Sunnuntaina vaari näytti päiväunilta heränneelle Unnalle huippuihanan musiikkivideon.

En muista kuulleeni pienestä Schnappi-krokotiilistä ennen kuin vaari kuuntelutti biisin Unnalla, vaikka se on kuulemma ihan vanha juttu. Ja vaikken saksaa kovin hyvin osaa, voitte vaan arvata kellä soi päässä Schnappi das kleine Krokodil..


PS. Kun etsin osoitteen musiikkivideon linkkiä varten, tuli Unna heti kuuntelemaan innoissaan.

Sleeping Beauty

Onneksi talveen mahtuu myös aurinkoisia päiviä. Kun Antti kävi pyöräilemässä, kävimme me Unnan kanssa leikkipuistossa ja kävelyllä. Auringon valossa reitti leikkipuistolle näytti kauniilta, vaikkei puissa ollut lehtiä eikä lumi verhonnut maisemaa kimaltelevalla hohteellaan.

Puistotieltä

Leikkimisen jälkeen Unna olisi väsymyksestä huolimatta vielä halunnut katsella vaunuista maisemia ja vastaantulijoita, etenkin koiria. Kuten yleensä, Unna oli viimeiseen asti pystyssä, kunnes nukahti.

Nukahtaneena naama rattaiden kaidetta vasten

Kun pieni prinsessani on nukahtanut, laitan rattaiden selkänojan alas ja Unna jatkaa unia paremmassa asennossa. Vaikka kasvot ovat vähän hiekassa ja nenä punainen ulkokengissä kävelemisen harjoittelusta, on Unna minusta maailmankaikkeuden kaunein.

Ensimmäinen luukku

Avasin Unnalle tänään ihka ensimmäisen joulukalenterin luukun. Mummi oli ostanut sen paikalliselta järjestöltä. Kuvassa on Puotilan kartanomaisemaa.

Uutta tutkittavaa

En ollut ihan varma, kiinnostaako kalenteri Unnaa, mutta pikkuinen luukku oli kyllä selvästi tosi jännä.

Koululla ja päivän asu

Kävimme tänään Aralis-kirjastossa Arabiarannassa. Samalla kävimme entisessä koulussani, joka on nyt muuttunut osaksi Aalto-yliopistoa. En nähnyt edes yhtään tuttua opettajaa. Tuntui todella, että paikka on entistä elämää.

Äidin entisellä koululla

Olisi ollut kiva nähdä joku tuttu, koska Unna oli niin iloisena ja hänellä oli niin söpö asukin.

Päivän asu

Kaikki vaatteet ovat ihan upouusia. Antti osti sunnuntaina Itäkeskuksesta ihanan neuleen. Intiaanit myyvät niitä Tallinnanaukion joulutorilla. Ruudullinen paituli on KapAhlin alennuksesta. Ihanat sukkahousut ovat siskoni Lontoon tuliaisia. Pakkauksessa luki "Peppa Pig" ja mietin, mitenhän se olisi suomeksi käännettynä. Sekin selvisi heti. Rappusiivooja bongasi Unnan sukkikset ja tunnisti niistä heti Pipsa Possun.

Huppu päässä

Selkäpuolellakin on kivat kuviot

Unna on jo pitkään osannut naksutella. Hän on edelleen ylpeä taidostaan.

Naks!

Tanssia katsomassa

Uudet tuttavamme muskarista pyysivät minua ja Unnaa Stoaan katsomaan Karttunen kollektiivin Keiju -tanssiesitystä. Tottakai innostuimme. Vauva-lehtikin mainosti vauvaystävällisiä näytöksiä. Näytös alkoi jo klo 10 ja siihen aikaan on yllättävän haasteellista olla ajoissa perillä. Ehdimme juuri ja juuri.

Keiju

Lippuja sai vielä ennen esitystä, mutta yleisöä oli kyllä ihan kiitettävästi. Menimme ihan eturiviin. Siitä katsottuna lavalle heijastetut projektiot ja tanssi todella imivät mukaansa. Unnan vauvakaveri aivan lumoutuikin katsomaan esitystä ja eli sen mukana. Unnalle keiju, joka ei vastannut hänen flirttailuunsa katsekontaktilla, oli kuitenkin liian jännä. Takarivistä sitä kuitenkin uskalsi katsoa, äitin sylistä. Esitys oli hyvä, joten olin helpottunut, että minäkin pääsin siitä kuitenkin nauttimaan.


Lopuksi Unna taputti innokkaana muun yleisön mukana.

Oma pieni taapero

Tämän päivän blogin piti kertoa siitä, kuinka helposti tulee puettua itsensä ja vauva sävy sävyyn. Teimme niin myös tänään, mutta siitä ei ole kunnon kuvia. Kuva on sen sijaan kävelevästä Unnasta!

Nyt se tulee, nyt se kävelee!

Kuva on vähän pimeä, mutta niin on päiväkin. Ensimmäiset kuvat menivät itse asiassa pilalle pimeyden takia, mutta onneksi Unna pystyy toistamaan tempun mennen tullen. Kirjaimellisesti.


Unnan kävely on saanut minut ihan aurinkoiselle tuulelle. On hauskaa katsoa, kun Unna polleana kuljeskelee ympäri asuntoa milloin mikäkin tavara kädessään. (Tässä Unnalla on jokin osa Antin Polar -sykemittarista, jota Unna ei suostunut vaihtamaan mihinkään kuvauksellisempaan esineeseen.) Pieni tyttöni, joka eilen otti vain joitain askelia, käveleekin jo ympäri asuntoa. Pitäisikö häntä sanoa jo taaperoksi?!

Olen niin ylpeä äiti! Ja harmaassa ja pinkissä, kuten Unnakin.


PS. Kirjataan ylös: Kävelemään opittu 10kk ja 3 viikkoa "vanhana".

Vuoden pimeintä aikaa

Katulampun valossa

Kun iltapäivällä menee ulos, on jo pilkkopimeää. Ei voi olla haaveilematta auringosta. Kun tämä kuva otettiin, ei kello ollut edes kuutta iltapäivällä, mutta näyttää kuin olisi yö.

Talvikengissä

Ei ole yksinkertaista saada kuvaa ilman tukea kävelevästä vauvasta, kun vauva kävelee vielä niin vähän askeleita kerrallaan. Mutta Unna kehittyy koko ajan; Unna on kävellyt parhaimmillaan jo kymmenisen askelta tuetta!

Täältä tullaan!

On siis todella niin, että Unna ihan oikeasti tarvii jo kenkiä ulkona. Ostin punaiset nahkakengät kirppikselta, mummi ja pappa ostivat oranssit huopikkaat Haloselta, ja lopulta Antin kanssa ostimme vaaleanpunaiset Kuomat Prismasta.

Pikkuisia kenkiä pikkujalkaan

Huopikkaat ovat minusta todella suloiset. Niissä ei kuitenkaan ole kumipohjaa, joten niitä pääsee tosissaan käyttämään vasta pakkasella. Ne ovat lisäksi kokoa 20, joten ne ovat ilman villasukkia liian isot. Unna potkaisee ne hetkessä jalasta.


Vaaleanpunaiset Kuomat on ihanan helppo pukea, kun niissä on vetoketju tarpeeksi pitkälle. Vaikka ne ovat vaaleanpunaiset ja pörröiset, ne eivät minusta ole mitkään maailman kauneimmat talvikengät. Kenkiä pitää kuitenkin pukea niin usein, että kaytännöllisuus ratkaisee!


Olin kuvitellut, että punaiset nahkakengät olisivat riittäneet. En melkein malttanut odottaa talvea, että pääsisin laittamaan ne Unnalle. Pukeminen on kuitenkin todella haastavaa, vaikka avaisi nauhoja kuinka paljon. Jos kenkiä ei ole saanut laitettua ihan tarpeeksi pitkälle ja kunnolla kiinni, Unna saa ne helposti pois ja taas pitää olla pukemassa. Sitä paitsi nauhojen kanssa venkslaaminen ei ole minun eikä etenkään Unnan mieleen...

No, enhän minä täysin malttanutkaan talveä odottaa. Nämä kuvat on jo syyskuulta. Eikö vaan olekin söpö niissä?

Omanikäistä seuraa

Tänään halusin taas kirjoittaa blogiin, koska blogini suurin lukijakunta - sukulaiset - varmasti arvostavat kuvia Unnan pikkuserkusta Veikasta.

Olen jättänyt bloggaamisen vähän vähemmälle, kun olen katsellut jo vähän työpaikkoja ym, että mitä tekisin sitten, kun en enää olisikaan koko aikaa Unnan kanssa. Ensimmäisen työhakemuksen kirjoitettuani kyllä iski jo paniikki, että "Voi ei, liian pitkä ero Unnasta! En halua!" Vaikka töissä olemisessa olisi kyllä ihanaa se aikuisseura..

Kaunis salaatti

Tänään omanikäistäni seuraa oli Janika. Veikka oli tullessamme vielä päiväunilla, koska oli nukahtanut tavallista myöhemmin. Janika teki meille salaattia pojan nukkuessa. Ihastuin salaatinlehtien kauniiseen asetteluun. Aion laittaa itse salaatinlehdet seuraavalla kerralla samallalailla.

Ei enää hampaaton hymy

Janika sanoi, että Veikka on suloisimmillaan juuri heränneenä. Minäkin olin ihan myyty, kun kaveri hymyili ja jutteli tosi sosiaalisesti.


Veikka on 8 kuukautta ja hänellä on jo neljä hammasta. Lisää tulee koko ajan. Unna odottaa vielä sitä ekaakin.

Katsekontakti

Unnan ja Veikan yhteinen yhdessäolo aika jäi harmillisen vähäiseksi, vaikka seura olisi selvästi kelvannut. Kun Veikka oli vihdoin kunnolla hereillä, oli Unna jo ihan naatti. Onneksi tapaamisia voi aina järjestää lisää.


Pakko vielä kertoa: Veikka osaa ottaa rennosti! Minulla oli joskus kuvitelma pikkuisesta lapsesta, joka malttaisi kivasti kainalossani istuskella ja selailla kuvakirjaa. Luulen, että Veikan kanssa voi tehdä niin jo nyt. Unnan kanssa ehkä sitten vielä joskus...