Kun vauva itkee

Oli ihan muuta juttuaihetta mielessä, muttä kirjoitan ne myöhemmin ja kuvatkin otan myöhemmin. On nimittäin väsy.

Yleensä Unna nukkuu hyvin ja herää ehkä kerran yössä syömään, mutta viime yön Unna nukkui huonosti. Sydän oli särkyä, kun pikkuinen itki enkä tiennyt yhtään, miten osaisin auttaa. Kokeilin kaikkea: annoin tissiä, röyhtäyttelin, retkottelin eri asennoissa, koitin rauhoitella, yritettiin pierujumppaa ja hierontaa... Lopulta, aivan yllättäen, pikkuinen hiljeni ja nukahti hymy huulillaan. Voi onni.

Kun Unna heräili yöllä ja kiemurteli tuskaisen näköisenä, tuli  turhautunut olo. Melkein teki mieli työntää vauva pois, mutta sitä ei kyllä tee, kun niin ei saa ainakaan sitä kurjaa oloa pois. Ja kun se kurja olo lähtee, on se vauvan levollinen ilme äärimmäisen palkitseva. En ihan malttanut heti itse nukahtaa, kun piti saada tuijotella Unnan kasvoja.

Ei tullut yöllä mieleenkään ottaa kuvia, koska piti keskittyä Unnan auttamiseen, mutta tässä on silti kuva parkuvasta Unnasta. Se on otettu joskus illalla ehkä toissa viikolla. Eikö tuollainen pieni raasu tee vaan mieli pelastaa?

Äitin nettikaveri

Unna on äidin kiltti kaveri ja sylissä kivasti, kun äiti nörttää. Samalla voi ottaa kuvia itsestä ja vauvasta PhotoBoothilla...

Kuten varmaan huomaatte, olen vaihtanut bannerin kuvaa. Nyt kaikki eriväriset kuvat sopivat paremmin sivustoon, kun värejä ei ole niin paljon. Antti auttoi! Pitäisi vielä vähän muutenkin säätää visuaalista ilmettä, mutta teen sen vähitellen.

Näin Unnastakin kasvaa aktiivinen tietokoneen käyttäjä. ;-)

20.1.2011

11.2.2011

18.2.2011

22.2.2011

25.11.2011

Vauvakirja

Unna sai mummilta joululahjaksi vauvakirjan. Unnan laskettu aika oli 23.12.2010, mutta neiti syntyikin viikkoa myöhemmin. Siksi hän sai lahjoja jo ennen syntymäänsä.

Tänään liimailin Unnan vauvakirjaan kuvia. Tämän kuvan liimasin ensimmäiselle sivulle:

Kuvassa Unna on ihan vastasyntynyt. Hänellä on päällään sairaalan villavaatteet.

Selailin myös omaa vanhaa vauvakirjaani. Se oli niin suloinen ja retro, että sellaisen olisi mielellään hankkinut vieä tänäkin päivänä. Oli mukava tehdä vertailuja.

Vauvamuotia

Eilen vierailimme Unnan kanssa Unnan kummitädin ja kummisedän luona. Pääsin ylellisesti isäni kuskaamana edestakaisin autokyydillä. Tuntuu, että pappa on niin heltynyt Unnaan, että suostuu kaikenlaisiin palveluksiin hirveän helposti. ;-) Isäni jopa sanoi, että voi kuskata mielellään muinakin kertoina!

Puin Unnalle kylään ensikertaa päälle kummin Bostonista ostaman Tommy Hillfigerin hupparin. Vielä kaksi viikkoa sitten huppari oli Unnalle vähän turhan "hiphop". Rusettikin on minusta suloinen. Koska Unna ei vielä osaa ottaa sitä pois päästä, se pysyykin kivasti.

Huppari on niin söpö, etten voinut olla ottamatta Unnasta heti kuvia. Tällä kertaa Unna olikin iloisella juttutuulella, vaikkei se kuvista ehkä niin näykään.

Huppari päällään Unna näyttää vajaan kahden kuukauden iästään huolimatta jotenkin jo isolta tytöltä. Tavallaan se on myös totta: Unna on kasvanut keskimäärin yli sentin viikossa! Hän on nyt jo 58,5 cm pitkä. Itse saavutin moiset mitat vasta neljän kuukauden iässä. Voin vain arvailla, kuinka kauan tyttö kasvaa samaa tahtia. Tavallaan toivon, että kasvu vähän rauhoittuisi ja Unnan söpöt vaatteet mahtuisivat hänelle vähän pidempään. Tuotakin hupparia kuvittelimme käyttävämme kesällä!

Tämä taas on asu, joka Unnalla oli viimeviikon perjantaina lääkärissä ja sukulaisten vieraillessa. Tätä asukokonaisuutta en voi enää pukea Unnalle koskaan: body on jo käynyt pieneksi. Onneksi sukkahousut ja mekko sopivat vielä jonkun aikaa.

Neuvolan puolella Unna ei herätä erityisen suurta huomiota, mutta lääkärin puolella vauvoja ei käy niin usein. Kun kuljin Unna sylissäni käytävän läpi lääkärin vastaanotolle, kaikki käytävällä kääntyivät katsomaan ja hymyilemään minun vauvalleni. Olin pakahtua ylpeydestä, kun käytävällä vuoroaan odottavat lirkuttelivat Unnalle ihastuksissaan.

Yleensä muotiblogeissa luetellaan, mistä vaatteet on ostettu ja mitä ne maksoivat. Se ei tunnu minun tapauksessani kovin luontevalta. Joku voi ajatella, ettei halua mainostaa tuotteita ilmaiseksi, mutta se ei ole minulla syynä, sillä minusta on itsestäni kiva kuulla erilaisia suosituksia ja vertailla tyylejä. Syy on se, että suuri osa vaatteista on lahjoja tai jonkun muun vanhoja, joten samanlaisia ei välttämättä voi mennä enää hankkimaan mistään. Nekin vaatteet, jotka ollaan itse ostettu kaupasta, on ostettu niin kauan sitten, ettei niitä varmaan enää ole myynnissä. Jos jotakuta jokin tietty vaatekappale silti kiinnostaa, voi laittaa kommentteihin kysymmystä ja vastaan mielelläni.

Itse en lue muotiblogeja tai muotilehtiä sillä silmällä, että olisin menossa ostamaan jostain juuri saman tuotteen. Minusta on jotenkin ihana konkreettisesti hypistellä tuotetta käsissä ja tehdä ostopäätös vasta sen jälkeen. Kuitenkin tai juuri siksi olen ihastunut erääseen nettisivuun:

http://looklet.com/

Se on kuin aikuisille suunnattu paperinukkeleikki. Varoitan: se koukuttaa! Olisi silti hauskaa, jos vastaava olisi tehty vauvanvaatteille!

Päiväunet

Kaikki valmistautuvat vauvan tuloon eri tavoin. Mieheni kanssa aloimme yhdessä koota Spotifyssä soittolistaa vauvalle jo paljon ennen rakenneultraa. Ja paljon ennen kuin teimme mitään konkreettisia hankintoja.
Raskaana ollessani olin töissä iltapäiväkerhossa. Pidimme lapsille levyraatia ja toivelaulupäiviä. Yhtenä toivelaulupäivänä eräs tytöistä toi kuunneltavaksi Ellan ja Aleksin albumin Lenni Lokinpoikanen. Ihastuin kappaleeseen Aarre. Lisäsin sen soittolistaan. Kun nukutan Unnaa päiväunille meidän sängylle, kappale tulee usein mieleeni, vaikken unille laittaessa sitä koskaan soitakaan.

Jälkeen aamun seikkailujen

Kun on aika päiväunen
Lähden metsään peiton mukaan

otan paikkaan jot ei kukaan tiedä

Mulla salareitti sinne on
Sen kuuset peitti

Polku johtaa vihreälle

pehmeälle mättähälle

Siihen laitan hiljaa pääni
Kuuntelen kun huilun ääni
kaikuu kuusen latvustossa

Keijut soittaa laulun jossa

tarina on tehty meistä,

metsän pienimpien teistä

Levon hetken aika entää
Keijut vierelläni lentää



Mulla metsässä on aarre soma

Sammalkehto ikioma

alla aarnikuusipuiden

piilossa silmiltä muiden
Metsässä on aarre soma
Sammalkehto ikioma
Keijut mua vartioi

huilut hellät mulle soi



Äidistä mä unta nään
Kuinka hän mua sylissään

kantaa kun mä väsynyt oon

kietoo hellään kainaloon

Hän ei mua koskaan jätä
Kehdossa nään unta tätä

Pitkään uinun, herään siihen
kun mä tunnen keijun siiven
kosketuksen poskellani

Nousen ylös kehdostani

Sammal tuoksuu lämpimänä

Polkua käyn virkeänä

metsän halki varovasti
Keijut vie mut kotiin asti

Huiluillaan ne mulle soittaa
kohta uudet leikit koittaa

http://www.youtube.com/watch?v=5A2-m61C1To

Vieraita ja herkuttelua

On hauskaa olla kotona vauvan kanssa, mutta vielä hauskempaa on, ettei kaikkia päiviä tarvitse viettää kaksin.

Viime perjantaina luonani kävi sukulaisia. He kysyivät, mitä voisivat tuoda tuliaisina. "Jotain herkkuja", vastasin, koska Unnalla on oikeastaan jo sen verran vaatteita, ettei hän välttämättä vielä tarvitse lisää. He toivat muutamia vaatteita vähän isommalle tytölle ja kokonaisen korin kaikkea hyvää. Tuli kauhea huoli, etteivät herkut mene hukkaan, koska emme saaneet kolmisin edes neljännestä syötyä.

Pullat sain syötyä pois viikonloppuna ihan omin avuin, mutta sacherkakkua ja mustikkapiirakkaa oli vielä puolet jäljellä. Kutsuin apuun Anna K:n ja kummipojan syömään; kerrankin minä tarjoaisin. Kummipoika vierailee äitinsä Anna K:n kanssa luonani oikeastaan joka viikko. He ovat yleensä tuoneet ruoatkin mukanaan ja olen saanut vapaata ruoanlaitosta.

Unna nukkui meidän herkutellessa. Herättyään hän osallistui puuhiimme niin hyvin kuin 7-viikkoinen vain osaa.

Viikonloppu

Viikonloput ovat ihania. Seuraamme mieheni kanssa, kun pikkuinen ämpyilee lattialla. Hän kannattelee jo päätään tosi reippaasti ja kääntelee sitä puolelta toiselle.


Sekin on ihanaa, kun ei tarvitse tehdä mitään. Katsomme televisiota ja napostelemme herkkuja. Lauantaina menin hakemaan jääkaapilta pientä palaa vuohenjuustoa, niin mieheni lupasi tuoda sen. Tällaisen annoksen sain:



Annoksessa on vuohenjuuston lisäksi pähkinäsekoitusta, mangohilloa ja salaattisekoitusta. Koko ihanuus on laitettu Arabian Oma -lautaselle, jonka päällä tarjoiltuna mikä tahansa näyttää gourmetilta. Joskus se kulta kyllä osaa yllättää! <3

Pakkasta

Pakkanen saisi jo hellittää, että pääsisimme Unnan kanssa ulkoilemaan. Kyläilemäänkin pitäisi päästä. Neuvolaan ja muihin pakollisiin menoihin mennessä olen välttänyt ulkonaoloa niin paljon kuin mahdollista. Vaunujen päällä on viltti, ettei kylmä pääsisi kullannuppuni hengitysilmaan.

Pientä pitää pukea kunnolla. Vaunuissa on mummolta saatu talja ja äitiyspakkauksen makuupussi. Makuupussin sisään laitan Unnan toppahaalarissa ja Ruskovillan villahaalarissa. Neuvolatäti suositteli villaista kypärämyssyä ja sillä suosituksella oli niin suuri arvovalta, että myssy oli heti hankittava. Sekin on Ruskovillan.

Ystäväni Anna K:n kanssa etsimme Unnalle haalaria jo ennen Unnan syntymää. Haalari oli välttämätön, että Unnan saisi tarpeeksi puettuna turvakaukalossa kotiin synnytyslaitokselta. Ostimme pienimmän haalarin, mikä kaupasta löytyi. Tiesin, että tulossa oli tyttö, mutta päädyimme silti vaaleansiniseen, koska se oli ainoa pieni haalari, jossa oli suljettavat hihat, joiden kanssa tumppuja ei tarvitse käyttää.

Haalari ei ollut ainoa tärkeä asia synnytyssairaalaan pakkaamassani laukussa. Tätini Oulusta lähetti minulle ennen Unnan syntymää itse virkkaamansa vauvan myssyn, lapaset ja villasukat. Ne ovat minusta todella suloiset. Sinisen toppahaalarin takia halusin kuitenkin myssyyn punaisen ruusun, ettei pikkuistani luultaisi pojaksi. Kuvittelin mielessäni kiusallisia tilanteita, joissa vauva saisi kehuja: "Onpa oikein suloinen poika" ja saisin korjata, että "se on kyllä tyttö". Pyysin tuttavaani Marjaa ompelemaan kukan myssyä varten.

Kun sairaalasta lähtö tuli, puimme ensimmäistä kertaa tyttäremme ihan omiin vaatteisiin. Ensin minulta tuli itku, kun vastasyntyneemme aivan hukkui pikkuiseen haalariinsa. Kun tädin tekemä myssy puettiin, en voinut olla nauramatta: pikkiriikkisen näköinen myssy oli valtava ja näytti aivan smurffihatun ja ritarikypärän risteytykseltä. Taisin olla hieman väsynyt... No, nyt haalari on vieläkin reilun kokoinen, mutta sopii Unnalle paremmin. Tädin kutoma myssy on Unnalle hyvä juuri nyt.

Passikuvat

Vähän yli viikko sitten käytiin Unnan kanssa passikuvassa. Molempien passit ovat voimassa viisi vuotta tai "niin kauan kun kuvasta tunnistaa". Tuntuu, että tytön ulkonäkö muuttuu niin paljon, että passin kuvasta tunnistaminen on jo nyt todella vaikeaa, saati sitten viiden vuoden päästä! Tyttö on kasvanut keskimäärin yli sentin viikossa ja painoakin on tullut tasaiseen tahtiin. Kuinkahan kauan tytön passi vähintään on voimassa? Olemme lähdössä Mallorcalle 2.4., joten silloin sen on ainakin pakko vielä kelvata.

Otimme kuvat Itäkeskuksessa. Shoppailin itselleni paitoja, joissa voisin helposti imettää ilman, että paitaa tarvitsisi riisua. Halusin jotain muodikasta ja nättiä nyt, kun voin jo käyttää muutakin kuin äitiysvaatteita. Ajattelin, että menen kuvaamoon, kunhan Unna herää. Mutta eihän Unna itsekseen herännyt, kun vaunuissa nukkuminen oli niin mukavaa. Unta riitti silloinkin, kun äiti sovitti vaatteita pukukopissa. Lopulta päätin (kahden paidan jälkeen), että shoppailu riittää ja ahtauduin vaunuineni pieneen valokuvaamoon.

Edellinen passikuvani otettiin 10 vuotta sitten, lukiossa. Hymyilen kuvassa, koska silloin se vielä oli sallittua virallisessa asiakirjassakin. Kuva on ehkä paras kuva, mikä minusta on koskaan otettu. Ajattelin, että nyt kun kuvassa on oltava vakavana naama peruslukemilla kuin rikollisella etsintäkuulutuksessa, kuvani näyttäisi vääjäämättä kammottavalta. Toisin kävi: passikuvani on jälleen paras, mitä minusta on aikoihin otettu! Meikäläinen siis onnistuu valokuvissa ainakin kerran kymmenessä vuodessa tai sitten aina passikuvissa. Ajokortin kuva onkin

ihan toinen tarina...

Vauvan passikuvaa koskevat ihan samat vaatimukset kuin aikuistenkin kuvaa, mikä tuntuu aika hurjalta. Unna ei osaa vielä kannatella päätään, mutta käteni eivät saaneet näkyä kuvassa. Varauduin mielessäni siihen, että kuva ei onnistuisi sillä kertaa. Nostin unenpöpperöisen prinsessani kuvausta varten vaunuista, mutta hän ei onneksi alkanut itkemään. Pitelin kuvaajan neuvojen mukaan Unnaa kainaloiden alta jakkaralla. Unnan pää pysyy suorana, mutta vähänhän Unna retkottaa lysyssä. Kuvaaja ja minä emme viitsineet kiusata unista pienokaista, joten ensimmäinen kuva sai heti kelvata, koska se täytti kaikki vaaditut viralliset kriteerit. Täytyy silti sanoa, että mielestäni Unnan ensimmäinen passikuva on aika fiasko. Hellyttävällä tavalla.

Vihdoinkin tein sen!

Idea omasta blogista on ollut mielessä jo pitkään, mutta vasta oma vauva tuntuu tarpeeksi ihanalta ja tärkeältä aiheelta sen aloittamiseen. Tarkoitukseni on kirjoittaa kaikista ihanista jutuista, jotka liittyvät meidän vauvaperheemme elämään. Lähinnä ajattelin kirjoittaa asioista, jotka saavat minut hyvälle tuulelle: pikkuisen kullannupun hymyistä, suloisista asukokonaisuuksista ja kaikesta muustakin sellaisesta, mikä synnyttää taikaa arjen keskelle. Aihevinkkejäkin saa laittaa!

En aio esitellä pelkkiä vaatteita, mutta vauvamuotiblogi on melkein välttämätön aloittaa siksi, että suloisen tyttäremme lipasto pursuaa ihania vaatteita. Itseni lisäksi asuista on kiittäminen muun muassa kummitätiä, joka on tuonut hurmaavia mekkoja Amerikan reissuiltaan. Olisi sääli, jos en saisi esitellä niitä muille!

Kehitin blogin aloittamisen kynnyskysymykseksi aloitussivun ulkoasun. Millainen kuva parhaiten kuvastaisi sitä, mitä haluan kertoa? Päätin olla itselleni armollinen: kuvan ei tarvitse ollä täydellinen ja aina voin muuttaa sivua.

Pikkuneidin kuvaaminen ei ollut ihan yksinkertaista, koska viiden viikon iässä hän ei vaan vielä osannut poseerata. Suloinen Unna on aina - kiukkuisenakin - mutta hymyä ei tällä kertaa irronnut, vaikka äiti yritti mitä.