Koululla ja päivän asu

Kävimme tänään Aralis-kirjastossa Arabiarannassa. Samalla kävimme entisessä koulussani, joka on nyt muuttunut osaksi Aalto-yliopistoa. En nähnyt edes yhtään tuttua opettajaa. Tuntui todella, että paikka on entistä elämää.

Äidin entisellä koululla

Olisi ollut kiva nähdä joku tuttu, koska Unna oli niin iloisena ja hänellä oli niin söpö asukin.

Päivän asu

Kaikki vaatteet ovat ihan upouusia. Antti osti sunnuntaina Itäkeskuksesta ihanan neuleen. Intiaanit myyvät niitä Tallinnanaukion joulutorilla. Ruudullinen paituli on KapAhlin alennuksesta. Ihanat sukkahousut ovat siskoni Lontoon tuliaisia. Pakkauksessa luki "Peppa Pig" ja mietin, mitenhän se olisi suomeksi käännettynä. Sekin selvisi heti. Rappusiivooja bongasi Unnan sukkikset ja tunnisti niistä heti Pipsa Possun.

Huppu päässä

Selkäpuolellakin on kivat kuviot

Unna on jo pitkään osannut naksutella. Hän on edelleen ylpeä taidostaan.

Naks!

Tanssia katsomassa

Uudet tuttavamme muskarista pyysivät minua ja Unnaa Stoaan katsomaan Karttunen kollektiivin Keiju -tanssiesitystä. Tottakai innostuimme. Vauva-lehtikin mainosti vauvaystävällisiä näytöksiä. Näytös alkoi jo klo 10 ja siihen aikaan on yllättävän haasteellista olla ajoissa perillä. Ehdimme juuri ja juuri.

Keiju

Lippuja sai vielä ennen esitystä, mutta yleisöä oli kyllä ihan kiitettävästi. Menimme ihan eturiviin. Siitä katsottuna lavalle heijastetut projektiot ja tanssi todella imivät mukaansa. Unnan vauvakaveri aivan lumoutuikin katsomaan esitystä ja eli sen mukana. Unnalle keiju, joka ei vastannut hänen flirttailuunsa katsekontaktilla, oli kuitenkin liian jännä. Takarivistä sitä kuitenkin uskalsi katsoa, äitin sylistä. Esitys oli hyvä, joten olin helpottunut, että minäkin pääsin siitä kuitenkin nauttimaan.


Lopuksi Unna taputti innokkaana muun yleisön mukana.

Oma pieni taapero

Tämän päivän blogin piti kertoa siitä, kuinka helposti tulee puettua itsensä ja vauva sävy sävyyn. Teimme niin myös tänään, mutta siitä ei ole kunnon kuvia. Kuva on sen sijaan kävelevästä Unnasta!

Nyt se tulee, nyt se kävelee!

Kuva on vähän pimeä, mutta niin on päiväkin. Ensimmäiset kuvat menivät itse asiassa pilalle pimeyden takia, mutta onneksi Unna pystyy toistamaan tempun mennen tullen. Kirjaimellisesti.


Unnan kävely on saanut minut ihan aurinkoiselle tuulelle. On hauskaa katsoa, kun Unna polleana kuljeskelee ympäri asuntoa milloin mikäkin tavara kädessään. (Tässä Unnalla on jokin osa Antin Polar -sykemittarista, jota Unna ei suostunut vaihtamaan mihinkään kuvauksellisempaan esineeseen.) Pieni tyttöni, joka eilen otti vain joitain askelia, käveleekin jo ympäri asuntoa. Pitäisikö häntä sanoa jo taaperoksi?!

Olen niin ylpeä äiti! Ja harmaassa ja pinkissä, kuten Unnakin.


PS. Kirjataan ylös: Kävelemään opittu 10kk ja 3 viikkoa "vanhana".

Vuoden pimeintä aikaa

Katulampun valossa

Kun iltapäivällä menee ulos, on jo pilkkopimeää. Ei voi olla haaveilematta auringosta. Kun tämä kuva otettiin, ei kello ollut edes kuutta iltapäivällä, mutta näyttää kuin olisi yö.

Talvikengissä

Ei ole yksinkertaista saada kuvaa ilman tukea kävelevästä vauvasta, kun vauva kävelee vielä niin vähän askeleita kerrallaan. Mutta Unna kehittyy koko ajan; Unna on kävellyt parhaimmillaan jo kymmenisen askelta tuetta!

Täältä tullaan!

On siis todella niin, että Unna ihan oikeasti tarvii jo kenkiä ulkona. Ostin punaiset nahkakengät kirppikselta, mummi ja pappa ostivat oranssit huopikkaat Haloselta, ja lopulta Antin kanssa ostimme vaaleanpunaiset Kuomat Prismasta.

Pikkuisia kenkiä pikkujalkaan

Huopikkaat ovat minusta todella suloiset. Niissä ei kuitenkaan ole kumipohjaa, joten niitä pääsee tosissaan käyttämään vasta pakkasella. Ne ovat lisäksi kokoa 20, joten ne ovat ilman villasukkia liian isot. Unna potkaisee ne hetkessä jalasta.


Vaaleanpunaiset Kuomat on ihanan helppo pukea, kun niissä on vetoketju tarpeeksi pitkälle. Vaikka ne ovat vaaleanpunaiset ja pörröiset, ne eivät minusta ole mitkään maailman kauneimmat talvikengät. Kenkiä pitää kuitenkin pukea niin usein, että kaytännöllisuus ratkaisee!


Olin kuvitellut, että punaiset nahkakengät olisivat riittäneet. En melkein malttanut odottaa talvea, että pääsisin laittamaan ne Unnalle. Pukeminen on kuitenkin todella haastavaa, vaikka avaisi nauhoja kuinka paljon. Jos kenkiä ei ole saanut laitettua ihan tarpeeksi pitkälle ja kunnolla kiinni, Unna saa ne helposti pois ja taas pitää olla pukemassa. Sitä paitsi nauhojen kanssa venkslaaminen ei ole minun eikä etenkään Unnan mieleen...

No, enhän minä täysin malttanutkaan talveä odottaa. Nämä kuvat on jo syyskuulta. Eikö vaan olekin söpö niissä?

Omanikäistä seuraa

Tänään halusin taas kirjoittaa blogiin, koska blogini suurin lukijakunta - sukulaiset - varmasti arvostavat kuvia Unnan pikkuserkusta Veikasta.

Olen jättänyt bloggaamisen vähän vähemmälle, kun olen katsellut jo vähän työpaikkoja ym, että mitä tekisin sitten, kun en enää olisikaan koko aikaa Unnan kanssa. Ensimmäisen työhakemuksen kirjoitettuani kyllä iski jo paniikki, että "Voi ei, liian pitkä ero Unnasta! En halua!" Vaikka töissä olemisessa olisi kyllä ihanaa se aikuisseura..

Kaunis salaatti

Tänään omanikäistäni seuraa oli Janika. Veikka oli tullessamme vielä päiväunilla, koska oli nukahtanut tavallista myöhemmin. Janika teki meille salaattia pojan nukkuessa. Ihastuin salaatinlehtien kauniiseen asetteluun. Aion laittaa itse salaatinlehdet seuraavalla kerralla samallalailla.

Ei enää hampaaton hymy

Janika sanoi, että Veikka on suloisimmillaan juuri heränneenä. Minäkin olin ihan myyty, kun kaveri hymyili ja jutteli tosi sosiaalisesti.


Veikka on 8 kuukautta ja hänellä on jo neljä hammasta. Lisää tulee koko ajan. Unna odottaa vielä sitä ekaakin.

Katsekontakti

Unnan ja Veikan yhteinen yhdessäolo aika jäi harmillisen vähäiseksi, vaikka seura olisi selvästi kelvannut. Kun Veikka oli vihdoin kunnolla hereillä, oli Unna jo ihan naatti. Onneksi tapaamisia voi aina järjestää lisää.


Pakko vielä kertoa: Veikka osaa ottaa rennosti! Minulla oli joskus kuvitelma pikkuisesta lapsesta, joka malttaisi kivasti kainalossani istuskella ja selailla kuvakirjaa. Luulen, että Veikan kanssa voi tehdä niin jo nyt. Unnan kanssa ehkä sitten vielä joskus...

Isänpäiväkortit

Unna teki perhetalolla melkein itse isänpäiväkortit isille, vaarille ja papalle. Minä leikkasin korttipohjat, maalasin tekstit ja Unna painoi pikkuisen jalkansa kuvaksi. Papalle ja vaarille kortteihin laitetut valokuvatkin on myös melkein kuin Unnan valitsemat: ne ovat kuvat, jotka Unnassa herättivät eniten ihastusta. Antille valitsin kuvan itse. Olisi ollut hassua, jos se olisi ollut Antin itse ottama... Mustavalkokuva on KontuFesteiltä.

Isille, vaarille ja papalle

Näin myöhään voin ihan hyvin päivittää kortiten kuvat blogiin. Papalle kortti on jo annettu eikä isi tai vaari mitä todennäköisimmin katso blogia ennen kuin kortit on annettu. En edes usko, että Anttia tai vaaria haittaisi, vaikkei yllätystä tulisikaan.

Iltapala pitkän kaavan mukaan

Iltapalaan menee Unnan kanssa kauan. On vaikea saada hänet keskittymään niin kauan, että hän oikeasti syö niin paljon, ettei herää liian aikaisin nälkäänsä.

Auttaa, kun Unnalla on jotain, mitä voi syödä itse sormin.

Kun siihen kyllästyy, voi koittaa syödä itse.

Sujautan ruokaa Unnan suuhun aina tilaisuuden tullen.

Aina ei meinaa hermot kestää.

Parasta on, jos saa samaa kun muutkin.

Kun on syöty, on hyvä mieli.

Keltainen

Siitä lähtien kun Unna syntyi, olen ollut erityisen tykästynyt keltaiseeen.

Päivät lyhenevät ja kaipaan aurinkoa. Piristääkseni itseäni ostin kotiin keltaisia ruusuja. Ne ovat keittiössä.

Unnan rattaiden keltainen väri tuntuu sopivan joka vuodenaikaan. Talvella ne erottuvat ja tuovat väriä, keväällä ja kesällä ne nauravat auringon kanssa ja syksyllä ovat sopusoinnussa ruskan värjäämien lehtien kanssa.

Tänään kävimme juhlimassa myöhässä kummipojan 2-vuotissyntymäpäiviä. Emme päässeet oikeana juhlapäivänä, koska Unna oli silloin niin nuhainen. Kummipoika halusi esitellä meille kolmipyöräistään. Sillä saa toistaiseksi ajaa vain sisällä, koska se on oikeastaan vielä vähän iso. Kummipojan huoneessakin on paljon keltaista.

Unnan ihanan mekon napit ovat keltaiset ja Unna tykkää niistä selvästi itsekin. Ostin mekon Anna K:n ja kummipojan kanssa jo maaliskuussa!

Intoa täynnä

Unnan tämän hetken in-juttuja on

• kulkea kahden esineen kanssa
• koskettaa esineillä toisia esineitä
• pyöriä ympyrää istualtaan
• kaikki napit ja nappulat kuten valokatkaisijat, kaukosäätimet, kännykät, näppäimistöt...

Video on isäni kännykkäkameralla Sipoossa kuvaama pätkä. Kannettava tietokone on pois päältä eikä Unnan "tutkiminen" saa ainakaan mitään lisävahinkoa sille aikaiseksi. Minun koneelleni Unna on saanut asennettua aloitussivuksi seuraavan osoitteen: http://yujmm,9o9p00,000ppppppplmmmmm0%20l,/

Ihania lahjoja

Toinen lukija

Vauvan äitinä ei oikein pääse keskittymään romaaneihin. Pelastuksemme ovat naistenlehdet. Ystäväni tilasi minulle syntymäpäivälahjaksi Harper's Bazaarin. Se on ihanan hämmentävä yhdistelmä muotia, julkkisjuttuja, ihmiskohtaloita ja ihan oikeaa journalismia. Juuri sellaista lehteä kaipaa kotiäiti päivänsä piristeeksi. Lopetin Vauva-lehden tilauksen. Niin paljon kuin pidin siitä, se ei kiinnosta minua enää.


Olen lukenut Harper's Bazaarin kannesta kanteen.  Nyt sen uskaltaa antaa Unnan käsiin.

The agent is just behind her...

Unnalla on kuvassa ihanan leso ilme, joka sopii yhteen T-paidan tekstin kanssa. T-paita ja kasa muita vaatteita on ihanalta tuttavaltani R:lta. Kyseinen vaate ei missään tapauksessa ole saaduista vaatteista tyylikkäin, mutta minusta se oli hauska. Antti ei tajunnut vitsiä. Se on selitetty nyt tässä eikä siis mitenkään hauska enää, mutta olisiko sitä selitystä oikeastaan tarvinnut...? :D