Liian vilkas viikonloppu ja päivänsankareita

Lauantai alkoi 8.30 vauvauinnilla. Sen jälkeen kävimme katsomassa kummipojan muskariesitystä. Hän oli suloinen sambamuurahainen. Sitten vielä matkustimme metrolla ja junalla Vantaalle rakkaan lapsuuden ystäväni 30-vuotispäiville. Se on paljon ohjelmaa aikuiselle, mutta taisi olla liikaa pikkuiselle vauvalle.


Vauvauinnissa Unna väsyi vähän ennen loppua, mutta oli silti hyväntuulinen pukuhuoneessakin. Kun tunti varsinaisesti loppui ja muutkin vauvat tulivat, alkoi Unna itkeä. Itku oli jälleen myötätuntoitkua: Unna itki kun muut itkivät, mutta lopetti heti kun muutkin.Itkukuoro ei voinut olla ihan vähän naurattamatta...


Koska oli kaunis ilma, odottelimme kummipojan esitystä puistossa eväitä syöden. Unna nukkui vaunuissa. Esitystä Unna seurasikin sitten suurella mielenkiinnolla. Olin vähän hämmästynyt, kun nelikuisemme katseli tarkkaavaisesti ja hiljaa näyttämön tapahtumia. Välitauoilla oli kuitenkin ihanaa flirtata isille äidin sylistä.

Kuva Unnasta yleisössä. Unna itse tykkää kuvasta tosi paljon ja nauraa sille.

Sambamuurahainen esiintyi niin kaukana meistä, ettemme valitettavasti saaneet hänestä kunnon kuvaa. Kaikkien lasten esitykset olivat kuitenkin mielestäni tosi liikuttavia. Luultavasti itken koko Unnan ensimmäisen esiintymisen ajan, vaikka Unnan rooli olisi olla hiljaa kököttävä kuusi tai kivi.

Isommat esiintyjät rivissä parrasvaloissa

Esityksen jälkeen menimme kotiin vaihtamaan juhlavaatteet, viemään ostokset kaappiin ja laittamaan uimavaattet kuivumaan. Mietimme, onko lähtemisessä mitään järkeä kun Unna oli niin väsynyt, mutta lähdimme silti. Unna nukkuikin vaunuissa. Juhlissa hän ei kuitenkaan enää ollut oma aurinkoinen itsensä. Epäilimme, että hän olisi saattanut alkaa vierastamaan.

Unna päivänsankarin sylissä

Illalla Unna yski sängyssä ja oli tosi nuhainen. Itkun syy taisikin olla siinä. Ensimmäisen äitienpäivän vietinkin siis pienen nuhanenän kanssa.Koska pikkuisella ei kuitenkaan ollut kuumetta, nautimme kauniista säästä ulkona. Antin piti ottaa kuva meistä hänen rakkaista naisistaan valkovuokot korvan takana, mutta Unna nukkuikin. En halunnut herättä kipeää pienokaista, kun hänen hyvä unensa tuntui paremmalta äitienpäivälahjalta.

Minä, äitienpäivänsankari

PS. Kuvat on taas kaikki Antin ottamia. Kamera olisi nyt välillä kotonakin. Pitää harjoitella, kunhan ehtii.. Nuhanenässä on vähän enemmän hommaa kuin muulloin.