Kiitoskorttien vaikeus

Aivan ensiksi haluan kiittää ihan kaikkia minua muistaneita ihan kaikista onnitteluista ja lahjoista sitten ylioppilasjuhlieni. Silloin vielä sain lähetettyä äitini vakuuttavalla kannustuksella kortit, joissa hymyilen ruusuineni ja ylioppilaslakkeineni. Sen jälkeen lähettämättä ovat jääneet muun muassa kiitokset valmistumistani, naimisiin menoa, 30-vuotispäiviäni ja perheen lisäyksestä muistaneille.


Hääpäiväämme muistaneita varten oli kyllä otettu ja valittu kuva. Se on tässä nyt noin 2 vuotta myöhässä.

Kiitos hääpäiväämme muistaneille

Haluaisin kiitoskorttien olevan jotenkin persoonallisia. Vankka aikomukseni olikin laittaa blogiin kuva Unnasta, kun hänellä on milloin kunkin sukulaisen ja ystävän antama suloinen asu. Niitä on käytetty ja on ollut ihanaa, että olen voinut pukea Unnaa aina kauniisti. Ruotsista tullut valkoinen Benettonin potkupuku oli ihanan vahanaikainen ja söpö. Olin suunnitellut lavastavani siitä kuvan, joka olisi sijoittunut jonnekin 50-luvulle. Kun vihdoin aloin ottaa kuvaa, puku olikin jo yllättäen pieni. Kun keksin mielestäni kivan tavan kiittää, on juttu usein jo niin vanha, että korttien ym laitto tuntuukin jo vähän nololta.


Ihan ensimmäinen lahja, jonka Unna sai, on serkultani Australiasta. Ne ovat suloiset koalatossut ja kiinnostavat Unnaa juuri tällä hetkellä kovasti, koska varpaat ja jalat ovat hänesti nyt in. Kesäinen body on tädiltäni Oulusta.