Sunnuntaipäivällisellä

Hyvin usein käymme mieheni vanhemmilla sunnuntaina syömässä. (Aiemmin kirjoitinkin aiheesta otsikolla Unna ja Pepe.)On mukava tavata heitä ja rentouttavaa mennä valmiiseen pöytään. Unnasta on tosi jännää aina, kun pääsee kodin ulkopuolelle. Hän muistaa kyllä paikan, mutta kaikki on silti astetta kiinnostavampaa. Ja paikkaa jännempiä ovat tietenkin mummu ja vaari ja Pepe-koira.

Unna seuraa pöydästä mummun touhuja

Mummu ja vaari ovat hankkineet Unnalle babysitterin, jotta voisimme pitää häntä siinä muun muassa ruokailun ajan.

Sitteri sinänsä on Unnasta ihan hauska, varsinkin kun kaikki katsovat. mitenkään rennosti Unna ei kyllä suostu tuolissa olemaan.

Sitten kun muut alkavatkin syödä ja Unna jää lattialle.. no, ilme kertoo kaiken!


Pepe on nykyään paljon rauhallisempi eikä ole enää niin kauan täpinöissään. Hän taitaa jo hyvin ymmärtää, että Unna on pieni ihminen.

Unnaa Pepen nuolaisema tervehdys kikatutti. Uskon, että Unnasta ja Pepestä tulee vielä hyvät kaverit.